Ajankohtaista

Juhlavuoden yleisinfon löydät koottuna Juhlavuosi-osiosta.

 

Ensimmäinen Runo-olohuone on auennut!

Runovallankumous-logo

Ensimmäinen monitaiteinen Runo-olohuone-näyttely avautui PiiPoossa lauantainana 24.2.2024. Kirsi Kunnas 100 -juhlavuoden näyttely pohjautuu Kunnaksen rakastettuihin lastenrunoihin sekä Jani Ikosen kuvituksiin WSOY:n runoantologiasta Haitulan taikahattu (2024).

Näyttelyssä runoihin uppoudutaan lukemalla, kuuntelemalla, leikkimällä ja itse tekemällä. PiiPoon taidekasvattajien, taiteilijoiden ja asiantuntijalasten yhteistyönä on syntynyt mittakaavoilla ja sanoilla leikittelevä taianomainen maailma, jonka sisällöt sopivat erityisesti 0–10-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen. Näyttely on avoinna lauantaisin ja koulujen loma-aikoina 15.2.2025 asti Lempäälän Ideaparkissa. Näyttelyyn ja työpajoihin on vapaa pääsy.

PiiPoon näyttely on saanut innoituksensa Kirsi Kunnaksen ajattelusta, jossa kieli ja ihmisen identiteetti kuuluvat yhteen. Huumori, tarkkanäköisyys ja kuritonkin kielellä leikkiminen olivat Kunnaksen lastenrunouden kulmakiviä, toteaa Kulttuurikeskus PiiPoon toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu.

Runo-olohuone on osa Kulttuurikeskus PiiPoon koordinoimaa juhlavuoden Lasten runovallankumous -hanketta, joka Kunnaksen elämäntyön innoittamana kutsuu tutustumaan lastenrunouteen ja juhlimaan jokaiselle kuuluvaa lukuiloa Suomen kaikissa kunnissa. Runo-olohuone-näyttely on monistettavissa ja toteutettavissa tapahtumissa, lastenkulttuurikeskuksissa, kirjastoissa ja kulttuuritiloissa ympäri Suomen vuosina 2024-25.

Lue lisää täältä.

Haitulan taikahattu -kirja on ilmestynyt!

Juhlavuoden kunniaksi runoilija ja sanataidekasvattaja Pia Krutsin on valinnut 32 Kirsi Kunnaksen runoa, jotka kutkuttavat lapsen mielikuvitusta ja tempaavat runojen taikamaailmaan. Kunnaksen runojen kanssa vuoropuheluun on kutsuttu kahdeksan nykykirjailijaa: Hannu Hirvonen, Niillas Holmberg, Pia Krutsin, Aura Nurmi, Laura Ruohonen, Annika Sandelin, Tuukka Sandström ja Johanna Venho. Kukin heistä hyppää mukaan runoseikkailuun uudella, antologiaa varten kirjoitetulla runollaan. Kirjan kuvittaa runoratsukuiskaaja ja palkittu kuvittaja Jani Ikonen.

Haitulan lumoavasta taikahatusta löytyy lapsilukijalle myös sanataidetehtäviä, jotka innostavat kirjoittamaan runoja itse. Näin lukijasta voi tulla tekijä. Osana juhlavuotta kirja jaetaan kaikille ensimmäisen kouluvuotensa aloittaville syksyllä 2024.